Voihan korona!

Vuosi 2020 sai yllättävän käänteen kun maaliskuun puolivälissä poistuimme laivakeikoilta bändin kanssa päivää aikaisemmin. Syynä olivat voimaan tulevat rajoitukset tartuntatautitilanteen uhkaavasti pahentuessa. Silloin emme muusikoiden kanssa aavistaneet, että keikat peruuntuisivat koko vuodelta ja ainakin vielä seuraavan vuoden keväältä.

Sittemmin olemme kaikki esiintyvillä aloilla työskennelleet saaneet tottua erilaisiin rajoituksiin, jotka välillä mahdollistavat työnteon kovin erilaisissa, rajoitetuissa olosuhteissa ja suurimmalta osalta aikaa tekevät ammattimme harjoittamisen mahdottomaksi. Oma kalenterini oli jälleen täynnä erilaisia mielenkiintoisia projekteja ja kovasti työskentelemään tottuneena oli aikamoinen muutos tyhjentää koko kalenteri määrittelemättömäksi ajaksi.

Kuten mainitsin laivakeikat peruuntuivat, eikä uusia ole toistaiseksi bookattu. Helsingin kaupunginteatterin Päiväni Murmelina musikaalin harjoitusjakso pystyttiin siirtämään kesään ja ensi-ilta siirtyi vain muutaman päivän. Oli hienoa päästä tekemään töitä ja luomaan toivoa paremmasta. Esitysmäärä kuitenkin väheni, esityksiä peruttiin ja lopulta esitys lopetettiin rajoitusten takia. Harmillista, sillä teattereissa oli erittäin hyvät ohjeistukset ja toimet yleisön sekä henkilökunnan turvallisuuden takaamiseksi. Päiväni Murmelina ei päässyt vuoden loppuun, eikä jatka keväällä 2021.

Kesän 2020 Teatteriyhdistys Faken Katri Helena musikaali peruuntui rajoitusten ja yleisen epävarmuuden takia. Minun oli tarkoitus ohjata kyseinen teos ja ensi-illan piti olla Sieravuoren kesäteatterissa. Päätös oli vaikea ja raskas, koska projekti oli jo hyvässä vaiheessa. Tuohon aikaan pystyimme kuitenkin pitämään konsertin musikaalin kappaleista (rajoitettu yleisömäärä ja tallenne nettiin), joten jonkinlainen päätös projektille saatiin. toinen kesän 2020 ohjaukseni, Pyhämaan Suviteatterin Hyvää, Pahaa, Rahaa peruuntui myös, toivomme ensi-iltaa kesälle 2021.

Ohjaamani Kuumat Aallot on kärsinyt keikkojen jatkuvasta peruuntumisesta ja siirtymisestä, mutta teosta on välillä onnistuttu esittämään rajoituksin. Iso konsertti, jota odotin kovasti, on siirtynyt jo ainakin 4 kertaa. Toivon kovasti, että pääsemme vielä esiintymään tällä ohjelmistolla! Teatteriyhdistys Faken Take a train to Rauma (ohj. Jens Walentinsson) -produktio saatiin siirrettyä ja esitettyä rajoitetulla yleisömäärällä sekä vähäisemmillä esityksillä. Muutamat sovitut yksityistilaisuudet peruuntuivat, eikä uusia tilaisuuksia ole mahdollista järjestää, joten myöskään keikkoja ei ole tarjolla.

Onneksi on ollut muutamia streameja ym. tallennettuja esiintymisiä, jotka ovat jollain tasolla mahdollistaneet lavalle pääsyn. Tämä muoto ei kuitenkaan millään tavalla korvaa livekokemusta. Toivon sydämestäni, että tapahtuma-alan sekä kaikkien siihen liittyvien alojen ahdinko huomataan ja turvallisia tapahtumia saataisiin jälleen järjestää. Teattereissa freelancerit ovat heikoimmassa asemassa, kun työtä ei ole mahdollista harjoittaa. Produktioita ei voi esittää ja uusien tuotantojen kanssa ollaan varovaisia. Oma seuraava teatteriroolini siirtyi ainakin vuodella ja voidaan vain toivoa, että ko. tuotanto pystytään vielä toteuttamaan.

Teatteriyhdistys Fake joutui produktioidensa kanssa rajoitusten hampaisiin, mutta toimintaa jatketaan! Kuumat Aallot on täydessä keikkavalmiudessa ja kesälle 2021 tuotetaan Pyhärannan Santtion Kesäteatteriin Myrskyluodon Maija! Lipunmyynti on auki.

On ollut ilo huomata, miten monipuolisia ratkaisuja esiintyjät ovat keksineet tavoittaakseen yleisönsä näinä outoina aikoina. Toivottavasti osa näistä konsepteista jää elämään jatkossakin. Valitettavasti näillä keinoilla ei kuitenkaan tuoda leipää pöytään ja tilanne esiintyvillä aloilla on katastrofaalinen maailmanlaajuisesti.

Kaipaan esiintymisiä, bändikeikkoja sekä rooleja teattereissa! Kaipaan liveyleisöä. Ainoa mahdollisuus on toivoa parempaa ja sitä, että rajoitukset eivät tiukkenisi.

Tukekaa kulttuuritoimijoita sekä tapahtuma-alaa mahdollisuuksien mukaan, ja kun se on mahdollista: tulkaa katsomaan meitä livenä!

Infoa ajankohtaisesta tilanteesta löydät teattereiden ja keikkajärjestäjien sivuilta sekä esimerkiksi näistä osoitteista:

Hätäsanoma


https://www.tinfo.fi
https://www.nayttelijaliitto.fi
www.yle.fi
www.hs.fi

Noudatetaan kulloinkin voimassa olevia ohjeistuksia, pidetään itsestämme ja toisistamme huolta!

Aurinkoisia talvipäiviä,

Lauri Ketonen
Näyttelijä
Laulaja
Ohjaaja

Leave us a Message