Markalla Mallorcalle ja kahdella Kanarialle! Eturivin näyttelijöiden tähdittämä Keihäsmatkat-sarja nähdään ensi keväänä Ruudussa.
Seuramatkailun ensimmäiset vuodet olivat värikästä aikaa, ja Suomessa tästä värikkyydestä vastasi ennen kaikkea yksi mies, matkailukeisari Kalevi Keihänen. Keihäsen sekä hänen perustamansa Keihäsmatkojen tarina nähdään pian ensimmäistä kertaa tv-sarjana.
Ruudun uudessa Keihäsmatkat-sarjassa legendaarisen Kalevi Keihäsen roolissa nähdään huikean roolityön tekevä Janne Kataja. Sarjan muissa päärooleissa nähdään mm. Jenni Banerjee (lentoemäntä Armi), Aku Hirviniemi (stuertti Tapio), Hannele Lauri (Kalevin oikeana kätenä matkakohteissa toimiva Sirkka), Taisto Oksanen (Finnairin pääjohtaja) sekä Niina Lahtinen (sihteeri). Myös Janne Katajan pikkusisko Janika Terho nähdään lentoemännän roolissa.
Syksyn aikana kuvataan Suomessa ja Turkissa. Sarja alkaa vuodesta 1972, jolloin elettiin Keihäsmatkojen kulta-aikaa. Kalevi Keihänen oli juuri hankkinut kaksi omaa lentokonetta, Härmän jätkän ja Härmän mimmin ja perustanut oman lentoyhtiön Spearairin.
Kuten tiedetään, keihäsmatkoilla sattui ja tapahtui. Sarjassa seurataan sekä Spearairin työntekijöiden että matkustajien vaiherikkaita reissuja. Sarja on täynnä hulvattomia tilanteita, uskomattomia käänteitä ja vapautuneita suomalaisia ensimmäistä kertaa etelänmatkalla.
Vaikka suomalaisturistit viihtyivät, ei Keihäsen tyyli miellyttänyt kaikkia. Kapuloita Spearairin rattaisiin sarjassa heittävät Suomen talouselämän isokenkäiset Finnairin pääjohtajan johdolla.
Osa sarjan käänteistä on totta, osa tarua.
Spearairin siivillä matkustaa niin tavallisia suomalaisia turisteja kuin aikansa suurimpia julkkiksiakin, kuten Keihäsen tärkeä yhteistyökumppani, lehtikustantaja Urpo Lahtinen (Ville Tiihonen), muusikot Irwin Goodman (Ilari Johansson) ja Junnu Vainio (Ile Vainio), näyttelijä Tarmo Manni (Lauri Ketonen) sekä taiteilijat Reidar Särestöniemi (Markus Karekallas) ja Kalervo Palsa (Ilkka Heiskanen).
Matkustajien rooleissa nähdään mm. Martti Suosalo, Anna-Leena Sipilä, Jarkko Pajunen, Krisse Salminen, Kiti Kokkonen, Sanna Stellan, Inka Kallén, Sebastian Rejman ja Venla Savikuja.
Keihäsmatkat-sarjan tuottaa Nelonen Medialle Tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy. Ohjaajana toimii useita hittisarjoja ohjannut Jäppi Savolainen.