Loputtomasti hakemuksia, anomuksia, lomakkeita ja jatkuvaa jonottamista asiakaspalveluun kuulostaako tutulta?
Lähes jokainen suomalainen lienee jossain vaiheessa kokenut byrokratian koukerot, useimmiten kantapään kautta. Erkki Lehtinen (Janne Kataja) on kuitenkin onnistunut luovimaan viranomaisten viidakossa paremmin kuin koskaan olisi odottanutkaan.
Erkki on jo kaksi vuotta elänyt sosiaaliturvahuijausten varassa. Hän on käyttänyt sekä omaansa, vuokralaisensa Visa Muikun (Lauri Ketonen) että perheensä henkilöllisyyksiä mitä mielikuvituksellisimmissa yhteyksissä. Tähän asti kaikki on sujunut kuin tanssi. Mutta kun hän yrittää päästä irti huijauskierteestä, se ei olekaan niin yksinkertaista. Sekaannuksien sarja kasvaa lopulta uskomattomiin mittasuhteisiin!
Michael Cooneyn Puhtaana käteen on hillittömän hauska ja tyylipuhdas farssi. Rauman Kaupunginteatterin toteutuksessa on mukana koko oma henkilökunta vierailijoilla vahvistettuna. Esityksen ohjaa teatterinjohtaja Iiris Rannio, lavastuksesta ja pukusuunnittelusta vastaa Samuli Halla.
FARSSIN ENSI-ILTA: 30.10.2015
Esitysten lipunmyynti alkaa 19.3.2015!